Minä tulin äidiksi kuusitoistavuotiaana. Tuohon aikaan ei ystävilläni ollut lapsia ja ainoat äitikontaktit olivat serkkuja, joilla heilläkään ei ollut aivan pieniä lapsia. Etenkin näin jälkikäteen koen, että minulta puuttuivat lähes kaikki äitikontaktit. Vasta muutaman vuoden kuluttua äidiksi tulon jälkeen verkostoiduin netissä, ja sain ystäviä joistain äideistä. Tuohon aikaan ystäväni viettivät sitä nuorten elämää, josta oma elämäntilanteeni poikkesi kovin. Haluan kuitenkin korostaa ja kiittää ystäviäni siitä, että ystävyyssuhteeni säilyivät läheisinä ja lämpiminä. Minua ei jätetty yksin, meidän keskinäinen tekemisemme vain oli erilaista. Se sisälsi aina yhden pienen pojan tyttöjoukon jatkeeksi. 

Esikoispoikani jälkeen olin vielä sitä mieltä, että joskus voin hankkia lisää lapsia. Elämäntilanne ei tuntunut vuosiin sopivalta siihen, joten asia lykkääntyi. Parin vuoden kuluttua olin jo vakaasti sitä mieltä, että minä en sittenkään halua lisää lapsia. Mitä isommaksi poika kasvoi, sitä helpommaksi arki muuttui. Odotin jo innolla sitä "aikuisen elämää", jota saisin viettää kun en olisi enää vastuussa pienestä lapsesta. 

Elämällä on kuitenkin tapana yllättää, kuten me kaikki tiedämme! Tavatessani nykyisen mieheni, hän ilmoitti jo hetken aikaa tapailtuamme haluavansa kyllä lapsia. Asiaa hetken aikaa sulateltuani totesin, että kyllä, kyllä minä haluan lapsen tuon miehen kanssa. Suhteemme oli vielä melko tuore, kun päätös ehkäisyn lopettamisesta tehtiin. 

Tuossa hetkessä ymmärsin, että olin tiedostamattani tehnyt eräänlaista surutyötä tämän vapaaehtoisen lapsettomuuden osalta. Ystäväni elivät nyt sitä elämänvaihetta, jota minä elin kuudentoista ikäisenä. Jollain tasolla koin taas "jääneeni porukoista". Heidän puheensa ja ajatuksensa täyttivät kuumeilu, ovistestit, raskaustestit, ultrat, synnytys, imetys, yövalvomiset jne. Minä en jakanut sitä elämäntilannetta heidän kanssaan, vaikka läheisesti myötäelin. 

Olen aina pitänyt lapsista, sisarusteni lapset sekä kummilapseni ovat minulle erityisen tärkeitä ja rakkaita. Olin kuitenkin ajatellut, että oma lapsi ei enää olisi ajankohtainen, vaan nauttisin nyt läheisteni pienistä. Päätettyämme yrittää raskautta, minulle avautui ovi tuohon "salaiseen maailmaan" jonka täyttivät kierron laskeminen, oviksen tikuttaminen ja raskaustestien vertailu. Tässä vaiheessa en kovin avoimesti asiasta läheisilleni puhunut, ja ne joille kerroin, olivat enemmän kuin yllättyneitä tästä suunnanmuutoksesta. 

Nyt minä pääsin jakamaan tätä "elämänvaihetta" vertaisessani seurassa, niin ystävien kuin nettiystävienkin kanssa. Siitä olen äärettömän kiitollinen. Äitiys on saanut uuden ulottuvuuden ja merkityksen, kun sen voi jakaa jonkun kanssa. Voin soittaa ja kysyä neuvoa ystävältäni, tai voin valittaa kuinka väsynyt olen. Olen kiitollinen kaikista ihanista läheisistäni, jotka jakavat tämän matkan kanssani.